Jihaa!! .. eli seuraavassa siis tunnelmia Jejun paratiisisaarelta viime viikolta (1.-5.5.), missä karistettiin viimesetkin rippeet edellisten viikkojen opiskelusta jonnekin saaren kirkkaiden vesien ja valkosten hiekkarantojen syvyyksiin :D
Tiistaina lennettiin siis Robin, Dianan ja Chrisin kanssa Soulista Jeju-do:lle. Lento oli jo itessään aika elämys kun lennettiin sellasella pienellä potkurikoneella, jossa viihdykkeenä oli taikatemppuja, matkustajien kuvaaminen digikameralla ja kuvien lähettäminen myöhemmin sähköpostiin sekä ilmapallotaidetta lahjana lennosta selviämisen jälkeen :D Kannattaa pistää "Hansung Airlines" -nimi muistiin jos lennätte ikinä Etelä-Koreassa! (hinta oli kans halvin mitä löydettiin). Jejun isoimmassa kaupungissa Jeju-si:ssä saatiin sit viimeinkin koko jengi kasaan kun David ja Peizhou odotti jo paikan päällä kuulemma melko mielenkiintosesta laivamatkasta selvinneenä. Saavuttaessa paratiisisaari vaikutti vielä vähän kaukaselta kun siellä sato vettä koko illan, mut tiistaina ei kyllä tapahtunukaan mitään ihmeellistä majottumisen lisäksi.
Keskiviikkoaamuna aurinko paistokin jo kirkkaalta taivaalta ja saatiin pienen häslingin jälkeen vuokrattua auto, mikä osoittautu ehdottomasti parhaaks tavaks kiertää paikkoja. Ekaks päädyttiin yhdelle saaren n. 360 kraaterista ja sit sen jälkeen ihmettelemään laavaluolastoa. Jeju on siis vulkaaninen saari joka on joskus aikoinaan noussu merestä, mikä kans näkyy melkein joka paikassa vähintään laavakiven muodossa.
Luolaston jälkeen päästiin asiaan ja ekalle rannalle Jejulla, mistä tän postin eka kuva kans on. Valkosta hiekkaa sekä uskomattoman sinisiä ja kirkkaita vesiä laavakallioiden lomassa siis riitti tällä saarella melkein jatkuvasti kun ajettiin rantatietä pitkin kohti saaren itäosaa. Matkalla törmättiin myös toiseen saaren erikoisuuteen eli sukeltajanaisiin "haenyeohin", joita on verrattu myös seireeneihin :) Haenyeot sukeltaa siis ammatikseen merilevää rannikon lähettyviltä ja keski-ikä tais olla lähempänä viittäkymmentä, joten todella kunnioitettavaa hommaa mitä oli kans hienoo seurata!
Sukeltajien ihmettelyn jälkeen jatkettiin vielä pienemmälle saarelle "U-do":lle Jejun itäpuolella, josta löydettiin todella mukava lomapaikka majotuksen ja meriravintolan kera maisemien ja auringonlaskun fiilistelyn jälkeen.
Päivän kunnolla alettua jätettiin sit U-do (tarkottaa muuten lehmäsaarta) taaksemme ja jatkettiin lautan kautta matkaa takas Jejulle. Törmättiin matkalla muuten kans jatkuvasti koululaisporukoihin ja vaikutti välillä siltä et me oltiin yks saaren nähtävyyksistä.. lautalla juteltiin hetki yhden korealaisen opettajan kanssa ja kävi ilmi et Jeju on kans todella suosittu kouluretkipaikka. Jossain vaiheessa alko jo vähän puuduttamaan jatkuvat "Hello, What's your name?" kyselyt kaikissa isoimmissa nähtävyyksissä mis käytiin. Toukokuun alku ei onneks ollu vielä pahin turistiaika..
Torstaina kierrettiin sit appelsiiniviljelmällä (kuva alussa) vierailun jälkeen paistetun kanan voimalla (hommattiin aika hyvä satsi evääks matkan varrelta :) saaren upeita maisemia joista parhaat palat alla:
..minkä vastapainona "pienoinen" ryysis yhdellä saaren kuuluisimmista vesiputouksista, itse nautin ainakin huomattavasti enemmän aiemmasta. :)
Tän jälkeen jatkettiin vielä Jungmun:in rannalle siitä huolimatta et sää muuttu aikalailla pilviseks ja auringonlasku alko lähestyä. Mut ei annettu siis pikkuasioiden vaikuttaa liikaa ja viihdyttiin "hiukan" vilposessa merivedessä ihan hyvän aikaa :p
Meressä uiminen oli ainakin yks hauskimmista kokemuksista Jejulla ilmasta välittämättä (tai siitä johtuen) ja kukaan ei ihme kyllä ees saanu mitään flunssanpoikasta tästä huvista :)
Lyhyen rantalomailun jälkeen ajettiin vielä rallia pienillä vuoristoteillä teefarmia etsiessä, joka löytykin aikalailla viidakon keskeltä ja sieltä päätettiin jatkaa takas sivistykseen pariin Jeju-cityyn missä meitä ootti Louise ja Stefan (from Austria) jotka oli saapunu sinne torstaina. Matkalla saatiin myös ensinäkymä Halla-vuoresta, jonka kiipeäminen oli sit seuraavan päivän ohjelmassa..
Halla-san:lle ("san" siis vuori koreaksi) kiipeäminen oli kokonaisuudessaan aika unenomainen kokemus maisemien kannalta. Pieniä miinuksia siitä et kiivettiin about 500 korealaisen kanssa ja ei päästy huipulle asti 2200m korkeuteen missä ois ollu kans kraaterijärvi vaan jouduttiin tyytymään 1700m paikkeilla olevaan lepopaikkaan. Alla unenomaisia maisemia ja muuta mukavaa matkan varrelta (kuvia ois kans "muutama" lisää.. :p):
Kiipeilyreitit ainakin täällä oli siis todella sivistyneitä ja opaskylttejä matkan kulusta löyty vajaan kilometrin välein, reitti oli myös aidattu jonka ulkopuolella ei ois saanu mennä. Lisäks 1700m lepopisteeltä löyty myös vessat joten välillä unohtu melkein korealaisten turistien seassa miten komeiden maisemien keskellä oltiin, nousu pähkinänkuoressa siis:
Tän jälkeen jatkettiin vielä Jungmun:in rannalle siitä huolimatta et sää muuttu aikalailla pilviseks ja auringonlasku alko lähestyä. Mut ei annettu siis pikkuasioiden vaikuttaa liikaa ja viihdyttiin "hiukan" vilposessa merivedessä ihan hyvän aikaa :p
Lyhyen rantalomailun jälkeen ajettiin vielä rallia pienillä vuoristoteillä teefarmia etsiessä, joka löytykin aikalailla viidakon keskeltä ja sieltä päätettiin jatkaa takas sivistykseen pariin Jeju-cityyn missä meitä ootti Louise ja Stefan (from Austria) jotka oli saapunu sinne torstaina. Matkalla saatiin myös ensinäkymä Halla-vuoresta, jonka kiipeäminen oli sit seuraavan päivän ohjelmassa..
Halla-san:lle ("san" siis vuori koreaksi) kiipeäminen oli kokonaisuudessaan aika unenomainen kokemus maisemien kannalta. Pieniä miinuksia siitä et kiivettiin about 500 korealaisen kanssa ja ei päästy huipulle asti 2200m korkeuteen missä ois ollu kans kraaterijärvi vaan jouduttiin tyytymään 1700m paikkeilla olevaan lepopaikkaan. Alla unenomaisia maisemia ja muuta mukavaa matkan varrelta (kuvia ois kans "muutama" lisää.. :p):
Kun päästiin alas vuorelta, saatiin kävellä vielä jotain puol tuntia bussille ja sit takas hotellilla muutama peitto lattialla tuntu paremmaltakin sängyltä. :) Lepohetken jälkeen käytiin ihastelemassa vielä vikaa kertaa Jeju-cityn rantamaisemia illallisen kera ja päädyttiin hotellihuoneeseen muistelemaan viikon tapahtumia erinäisten virvoitusjuomien kaa ja lopulta laulamaan joululaujuja(?!?) norebangiin.. Soulin betoniviidakkoon palattiin sit lauantai-illaks huojentuneissa ja vähän apeissakin fiiliksissä viikon luontopläjäyksen jälkeen.
Mut loppujen lopuks Jejulta jäi siis mieleen mahtavat maisemat (kirkas meri, valkonen hiekka, laavakivet ja Halla-san) vähintään yhtä mahtavassa seurassa, loistava reissu siis kaiken kaikkiaan! :D
Hyvästiks Jejulle vielä auringonnousun valaisemat rantakalliot ja kivettynyt haenyeo.
No comments:
Post a Comment