Sunday, March 18, 2007

Korealaista vieraanvaraisuutta ja auringonlasku vuorten taa

Keskeltä viikkoa ja opiskelua vaihtelevassa ilmanpaineessa..
(tää siis todellisuudessa kirjotettu ke 21.3.)
Täällä alkaa hiljalleen eläminen tasottumaan ja viime viikko menikin opiskellessa, tilaillessa kiinalaista ruokaa yhdessä mahtavassa raflassa ja muutamalla oluella (juotiin todellakin vaan muutama viikon aikana?!?) istuskellessa. Viikonloppu tarjos sitten jotain ihan muuta.. :D

Lähdettiin siis lauantaiaamuna kahdeksan maissa pienelle viikonloppumatkalla Soulista about 1½ tunnin bussimatkan päästä löytyvälle Ganghwan saarelle (Gangwha-do) mistä pitäs matkaoppaiden mukaan löytyä raikasta ilmaa vuorien ja kauniiden auringonlaskujen kera, sekä kaikkia mahdollisia mereneläviä syötäväks. Bussimatka suju vielä aika aamusesti muuten kuten kuvasta näkyy. Mun unikamuna tossa Rob Alankomaista, ihan loistotyyppi sekin ja hyvää seuraa matkalla monestakin syystä mistä hetken päästä enemmän..

Kun päästiin perille paikalliseen bussiterminaaliin niin kauniit maisemat vaikutti aika kaukaselta, vaikutti aikalailla miltä tahansa nopeesti kasvavalta kaupungilta missä kasvu on ehtiny kaupunkisuunnitelun ja siisteyden edelle. Onneks tilanne parani nopeesti kun käytiin katsastamassa yks pieni palatsi kyseisessä Gangwha-eup:in kaupungissa. Korean Choson-dynastia piti siis kyseistä saarta ja kaupunkia hallintopaikkanaan Mongolivallotuksen aikana joskus 1200-luvun alussa.. noh pääasia kuitenkin et arska paisto ja oli kivaa. :) Kuvassa siis vasemmalta Diana&David(vaihtarit alkanu siis pariutumaan:), Peizhou Kiinasta ja Rob. Allekirjoittanut siis kameran takana.

Robille tuli meidän kaikkien ihmetykseks joitain lapsia juttelemaan englanniks(?!) jo tuolla, se on siis ihan uskomattoman sosiaalinen tyyppi ja löytää kummia juttukavereita jatkuvasti.

Tän jälkeen kierreltiin sit hetki kaupungilla ja ihmeteltiin mm. yhtä anglikaanista kirkkoa ja ostettiin hattaraa koululaisten seassa, minkä jälkeen päätettiin olla huonoja turisteja ja mennä paikalliseen hampurilaispaikkaan lounaalle. Tää osoittukin reissun parhaaks valinnaks kun Rob (yllättäen) sano jotain yhdelle tytölle siellä raflassa ja alko juttelee enemmänkin sen isälle, joka sattu olemaan professori yhdessä Soulin yliopistossa. Mut asia johtikin sit toiseen ja tää tyyppi kutsui meidät kotiinsa vieraakseen ja halus esitellä meille saaren nähtävyyksiä. :) Alkuun se vei meidät katsomaan lastensa Taekwondo-harjoituksia ja oon melko varma et kuka tahansa noista ois peitonnu ainakin mut helposti matsissa.. :p

Ton jälkeen päästiin vierailemaan sit kyseisen proffan kotiin, missä hän muun ihmettelyn sivussa tarjosi meille parhaat kahvit täällä tähän mennessä (täältä on ollu uskomattoman vaikee löytää hyvää suodatettua kahvia) Seuraavaks sit blogin ensimmäiseen historiaosuuteen ja esittelyyn, mut pakko kuitenkin mainita kun ainakin mulla meinas tippua silmät päästä kun tää proffa esitteli meille omaan tutkimukseensa liittyviä asiakirjoja.

Kuvassa siis SeongHo Jun, taloushistorian professori Soulin vanhassa kungfutselaisessa yliopistossa, jossa hän toimii myös tutkijana. Toi kirja on hänen sukukirja 1500-luvulta(!), mitä hän ystävällisesti halus esitellä meille muiden lähteiden lomassa. Tän mainitsen siis sen takia et Suomessa tollaset paperit ois varmaan kansallisarkiston aarteita ja ainakin mun mielestä ihan uskomatonta miten täällä toi on kulkenu suvussa niin kaukaa ja löytyy nykysin jonkun kotoa!! SeongHo jutteli aika paljon myös mm. korealaisesta kulttuurista ja nykymenosta Koreassa. Hän kerto myös omasta menneisyydestään Korean demokratialiikkeessä 1980-luvulla, minkä seurauksena hän oli viettäny muutaman vuoden vankilassakin. Yleisesti ottaen toi oli kyllä parasta vieraaseen kulttuuriin tutustumista mitä mulla vois tulla ikinä mieleen ja en oikein vieläkään meinaa uskoa miten ventovieraat ihmiset voi olla niin vieraanvaraisia täällä!!

Tossa kuvassa on Peizhoun lisäks vielä SeongHon vaimo ja lapset illallisella. Me yövyttiin siis la-su välinen yö heidän kotonaan uskomattoman hienon illallisen ja aamupalan kera. :) Tietty ei tullu myöskään kysymykseenkään et oltas voitu maksaa tästä kaikesta mitään - kiitokseksi riitti kuulemma et vietettiin aikaa heidän vierainaan Gangwha-do:lla ja juteltiin englantia heidän lastensa kanssa. Lauantaina me käytiin keskustelun välissä kiertelemässä myös joitain nähtävyyksiä kyseisellä Gangwhan saarella, joista yks mukava kuva vielä tohon loppuun. Toi vierailu oli kyllä niin yllättävä ja hieno kokemus et tuntuu et vois kirjotella paljon enemmänkin siitä (mm. heidän kodistaan, lapsistaan, Helsingin taloushistorian seminaarista tai yllättävistä mahdollisuuksista osallistua Gangwha-eupin kaupungin suunnitteluun ja englannin kielen kurssilla opettamiseen) mut tilan&ajan säästämiseks tää hehkutus riittänee ainakin tähän postiin.. :p Tää kuva on siis yhden tolta saarelta löytyvän "Dolmen"in juurelta, mitkä on siis kivikaudelta peräisin olevia todennäkösesti hautoja merkanneita kivimonumentteja.

Vaikka toi vierailu olikin ehdottomasti kyseisen matkan kohokohta ja yks upeimmista hetkistä koko täällä olon ajalta, niin meidän viikonlopputrippi jatku eteenpäin myös sunnuntaina mistä seuraavaks lyhyesti. Matkaa jatkettiin siis toiselle saarelle Gangwhan vieressä, mistä todellakin löyty niitä matkaoppaassa luvattuja komeita vuoristomaisemia raikkassa ilmassa ja mereneläviä syötäväks. Tällä saarella syötiin ekaks lounaaks uppopaistettuja katkarapuja ja muuta mukavaa, tehtiin melko täydellä mahalla sellanen vajaa neljän tunnin vaellus "melko" (lue vuorenhuipulta alas ja taas seuraavalle huipulle..) vaihtelevassa maastossa ja sit kun päästiin saaren päänähtävyydelle eli Bomunsan buddhalaiselle temppelille päätettiin jatkaa hiukan väsyneinä sit suoraan matkaa takas pääsaarelle ja kohti Soulia kun se temppeli näytti vaellukseen ja lauantain meininkiin verrattuna aika turistiryysikseltä.. Mut alla siis pähkinänkuoressa vielä kuvien kera sunnuntain kohokohdat. :)

Alkumatkasta pysähdyttiin melkein joka nyppylälle kuvailemaan siinä uskossa et melkein samanlaisia paikkoja ei ois tullu vaelluksella vastaan jotain pariakymmentä.. :p -kamukuva.

Huipulla (päätettiin et korkeimmalla niistä) on helppo hymyillä. Oli ihan mahtava porukka kyllä matkassa ja jatketaan samalla kokoonpanolla matkustamista todennäköisesti jatkossakin. :)

Ennen auringonlaskua ja kuvassakin näkyvälle temppelille laskeutumista ajatusten viipyilyä upeiden maisemien siivittämänä.

Viimeisenä kuvana vielä paljon mainostettu auringonlasku saaristossa - veti kyllä aika hiljaseks varsinkin muihin viikonlopun kokemuksiin yhdistettynä. :)

Paluumatka Souliin sujuikin sit aikalailla samoissa merkeissä millä tää posti alkoikin eli laput korvilla&silmillä ekan kuvan osoittamalla tavalla. :p Yleisesti ottaen oli kyllä todella virkistävää päästä edes viikonlopuks pois Soulista raikkaamman ilman ja hiljaisuuden pariin, ton matkan jälkeen tuntuikin et oltas oltu reissussa ainakin viikko vaikka todellisuudessa oltiin vaan yks yö pois kaupungista. :D Loppuun en voi kyllä muuta sanoo (kliseisyydenkin uhalla) kun et matkailu todellakin avartaa!!!

- Raikkaista ihmisistä ja ilmasta inspiroitunut kuittaa.


ps. Nyt viikonloppuna vastavuorosesti luvassa yliopiston Mentorsclubin "MT" (membership training), joka tarkottaa siis käytännössä et kuskataan pari bussillista vaihtareita Yonsein opiskelijoiden kaa vähän matkan päästä Soulista johonkin (vielä) rauhalliseen paikkaan juomaan, syömään & pitämään kivaa pe-la välinen yö kokon ääressä.. :p - aiheesta todennäköisesti lisää kunhan (jos) selviän tulevalta reissulta takas koneen ääreen.

Sunday, March 11, 2007

Lunta, kulttuuria & luolasaunomista

Eka viikko puolitehoista opiskelua takana ja muutama outo kokemus siinä sivussa..

Kurssit alko täällä siis viime maanantaina ja päädyin sit opiskelemaan aika pitkälti kv-politiikkaa ja Korean yhteiskuntaa. Lisäks mielenpiristyksenä Korean kielikurssi ja Taekwondoa. :) Hienointa tossa taekwondossa on et oon siellä aikalailla ainut vaihtari ja samalla ainut joka ei puhu Koreaa.. odotettavissa siis mielenkiintosta kommunikointia ja todennäköisesti paljon rikkonaisia paikkoja kun kurssi pääsee kunnolla vauhtiin. Täällä sato muuten lunta välillä ihan mukavastikin mistä innostuin niin et piti ottaa pari kuvaa todisteeks, alla näkyy siis yks tän kampuksen vanhemmista päärakennuksista ja vähän puistoa sen edestä.

Mut toi opiskelusta, se tuskin kiinnostaa ketään ton enempää.. Viikolla katsottiin myös yks korealainen leffa ja voi vaan todeta et ne osaa täällä tehdä ainakin elämää suurempia tunnekohtauksia.. Leffan lisäks kulttuuriaktiviteettina toimi tutustuminen perinteiseen korealaiseen "naamiotanssiin" missä ohjaajat menetti toivonsa aika nopeesti siihen et opittas mitään ja päädyttiin muiden vaihtareiden kanssa vaan heilumaan satunnaisesti vinkeen rummutuksen tahtiin. :) Tältä sen ois siis pitäny näyttää: (onneks mulla ei oo kuvaa meidän suorituksesta)

Me saatiin myös korealainen kielikamu täältä Yonseista jonka kans pitäs koittaa opetella koreaa ja opettaa vastapuolisesti englantia. Mut ainakin mun tähänastisten kokemusten pohjalta voin todeta et useimmat opiskelijatkin puhuu täällä englantia aika vähän ja mun kieliparinkin kaa meni enimmäkseen elekielellä säätämiseks, joten mielenkiintosta kulttuurinvaihtoo siltäkin osin luvassa.. :) Korean kieli muuten on aika looginen ja sen opettelu ei oo ainakaan tähän mennessä vaikuttanu ylitsepääsemättömältä. Ääntäminen onkin sit toinen juttu.. mm. aakkosissa jotain neljä erilaista o/u äännettä jotka ainakin mun korvaan kuulostaa ihan samalta, noh eihän tänne täydellistä koreaa olla tultukaan oppimaan. Tärkeimmät eli joidenkin ruokalajien ja juomien tilaaminen alkaa kuitenkin olla jo osittain hallussa :D

Viikonloppu meni vaihteeks harvinaisen tervehenkisesti (vähemmän tervehenkisen torstai-illan jälkeen..) kun käytiin ensin lauantaina pelaamassa paikallisten opiskelijoiden kanssa futista ja sit sen jälkeen tutustuttiin paikalliseen kylpylään/saunaan, mistä hetken päästä enemmän. Tänään käytiin vielä kampuksen vierestä kohoavalla vuorella ulkoilemassa. Täällä on muuten kohtuu komeet lenkkeilymaastot, toi on siis kyseisen vuoren/kukkulan huipulta:

Saman vuoren maastosta löytyy kans vähän väliä kuntolaitteita, ihan mahtava idea ainakin mun mielestä. Virkistää kummasti enemmän mieltä kun ei tartte hikoilla sisällä kuntosalilla ja selän takana aukee Soulin kaupunkimaisema.. :) kuvassa kans pari ihan loistavaa tyyppiä Yhdysvalloista, Diana ja Sam.

Loppuun vielä siitä Korealaisesta kylpylästä mikä oli aika outo ja sanoinkuvaamaton kokemus kaikin puolin, mut pääsin kuitenkin saunaan ekan kerran täällä. :D Siellä kylpylässä oli siis ekaks ihan normaalit sauna/allasosastot erikseen miehille ja naisille missä oli aika perusmeininkiä parin erilämpösen porealtaan ja saunan kera. Outous iskikin sit kun päästiin unisex-osastolle, siellä piti tietty pitää kylpylästä saatuja t-paitaa ja shortseja päällä joista kyllä tuli vähän vankilameininki mieleen. Ekakskin sieltä löyty aikalailla kaikkee mitä vois tulla mieleen, mm. ravintola, pelihalli, tietokone- ja dvd:n katsomishuoneet ja tietty järjettömän kokonen screeni mitä paikalliset katto isolta lattialta kurkut silmillä tai sit muuten vaan chillaillen. :p

Sit sieltä edettiin kyllä oudoimpaan saunaan missä oon ikinä ollu!! Ulos oli rakennettu savesta(?!?) luolia mitä lämmitettiin niiden väleihin rakennetuilla uuneilla. Niissä luolissa istuttiin sit lattialla muiden kaa vierekkäin ja nojailtiin seiniin, joita niiden uunien lämpö lämmitti. Oli kans aika tiivis tunnelma, niihin mahtu jotain 20 ihmistä ihan vieri viereen ja siellä piti kumartua et mahtu liikkumaan. Lisäks jotkut niistä luolista oli suomalaisen mittapuunkin mukaan sen lämpösiä et siellä ois paistunu jos ois jääny pidemmäks aikaa. Meitä katottiin kans aika pitkään siellä kun oltiin ainoot turistit siellä korealaisten seassa..

Ylipäätään toi kylpylä ja etenkin luolasauna oli yks oudoimmista ja hienoimmista kokemuksista täällä tähän mennessä. Siellä luolassa ja muutenkin kylpylässä chillailu oli todella rentouttavaa ja vaikuttas et paikalliset viettää aina pidemmänkin aikaa kerralla noissa kylpylöissä. Toimii muuten erinomaisesti (kuuleman mukaan) myös edellisestä illasta toipumiseen.. :D

Mut nyt pitänee palailla
terveysviikonlopun virkistämä ja unien kautta takas opiskelijan arkeen. Sain nakitettua itselleni ekalle kunnon opiskeluviikolle jo yhden esitelmän väsäämisen muutaman sivun esseen tekemisen ja artikkelien lukemisen lisäks.. :p

- luolasaunasta ja kuntosalista vuorella edelleen hämmästynyt kuittaa.

Sunday, March 4, 2007

Kuvia, sunnuntaita & vesisadetta

Moih,
Täällä on tullu vaihteeks tullu todellisuus vastaan ja satanu pari päivää putkeen. Se ei onneks estäny perjantain Mentorsclubin pippaloita joissa pääsin kyllä illan päätteeks myös Sojun kavalalle puolelle.. :p Mut kuitenkin sateisen sunnuntain kuluttamiseks laitan joitain onnistuneimpia (ja vähemmän onnistuneita) otoksia ekoilta viikoilta täällä.

Tossa alla chillaillaan DMZ:n "sinisten rakennusten" sisällä hiukan vakavanpuolen eteläkorealaisen soltun kaa. Siellä raja-alueella kyllä tajus todellakin että rajan kummallakin puolella valmistaudutaan täyteen sotaan, mutta muuten se jännite ei kyllä näy mitenkään tavallisten ihmisten elämässä. Kuitenkin lähimmät puolustuslinjat on kait todella lähellä Soulia ja mm. Han-jokea vartiodaan tarkasti.

Tässä taas ihmeellinen turistiposeeraus (lainattu muuten isän opiskeluajan ekskursiolta Moskovaan :p) "GyeonBok" -palatsin juurella viime maanantain kaupunkikierroksella. Täältä Soulista löytyy siis viisi palatsia joista toi oli eka missä käytiin. Toi palatsialue oli ihan mahtava ja kun koko päivän paisto aurinko kirkkaalta taivaalta niin oli aika onnistunu palatsikierros edellisyön pippaloista huolimatta. Yleensäkin noi palatsialueet ja nykysetkin hallintorakennukset on todella vaikuttavia täällä ja oli hauska kuulla miten ne ottaa rakentaessa huomioon esim. ilmansuunnat ja ympäristön minne rakennetaan. Optimaalista ois muistaakseni et rakennusten takana ois vuori ja edessä joki, joten noi Soulin palatsit oli taustamaisemaltaankin aika upeita (toi kuva ei anna kyllä tarpeeks tilaa noille taustalla näkyville vuorille..)

Väliin vähän taiteellisempi otos kans viime viikon kaupunkierroksilta. Ollaan risteilyllä Han-joella ja auringonlasku näytti aika loistavalta kaupunkimaisemaa vasten. Muuten Soul näyttää kauempaa katottuna valitettavan harmaalta kun puissa ei oo vielä lehtiä ja kaikki puistoalueet/vuoret on vielä talvisen(?) ruskeita tai harmaita .. :/

Lähempää katsottuna asiat näyttää kuitenkin huomattavan valoisemmalta ja pimeellä meinaa saada epilepsiakohtauksen kun kaikki kadut ja rakennukset on täynnä neonvaloilla valaistuja mainoksia melkein yläkerroksiin asti. Tää kuva kertoo toivottavasti asiasta enemmän.. :)

Loppuun vielä kuvia normaalista illanvietosta täällä. Eli yleensä alotellaan syömällä jossain paikallisessa jossa otetaan kans vähän Sojua ruuan kanssa. Tossa ollaan (vaihteeks) korealaisessa bbq-mestassa.. Oikeella muuten enimmäkseen suomalaisia (Maria, Mari ja Teemu) ja sit vasemmalla saksalaisia (Ena, Philipp ja George) ja yks todella hauska hollantilainen (Rob).

Sit jatketaan yleensä johonkin toiseen paikkaan missä juodaankin sit jo huomattavasti enemmän olutta ja sojua ...minkä seurauksena ollaan ainakin tähän asti päädytty aika usein Norebangiin joihin ollaan kans salakuljetettu lisää juomista (mikä on kait aika normaalia täällä). Joka tapauksessa ihan loistavaa hupia enkä ois uskonu et karaoke voi olla oikeesti noin hauskaa!! :)

Klubeille selvitään useimmiten joskus yhden ja kahden välillä.. Täällä Sinchonissa on enimmäkseen hiphop-klubeja ja varsinainen klubialue oiskin täältä vähän matkan päässä. Mut myös klubeilla on ollu aika vinkeetä vaikka norebang on kyllä tähän mennessä mun suosikki :D Kuvassa siis mun kämppis David vasemmalla ja sit tossa keskellä yks korealainen tyyppi yliopiston Mentorsclubista joka näytti meille paikkoja ja oli ihan pähkinöinä norebangissa..

Nojuu.. tähän mennessä illat on päättyny takas I-Houselle joskus viiden maissa siihen et ollaan parannettu maailmaa alakerran oleskelutiloissa ja venailtu pään selviämistä ennen nukkumaanmenoo..

Mut tää tällä kertaa mun tähänastisista seikkailuista, taidan jatkossa laittaa vähän tasasemmin kans kuvia näihin viesteihin kun niitä on kuitenkin tullu yllättäen räpsittyä ihan mukavasti. En laittanu kuitenkaan vielä montaa taidekuvaa tähän edes.. :p Saa myös kommentoida vapaasti mitä tänne kannattas lähetellä et joku muukin mun lisäks jaksaa lukea näitä posteja :)

- liikaa Sojua ja vesisadetta yhdelle viikonlopulle nauttinut kuittaa.

Friday, March 2, 2007

Elonmerkkejä Soulista

Moroh kaikille täältä melkein kesäisestä Soulista!

Phuhh.. sain vihdoinkin alotettua tän blogin kirjottamisen. Täällä on siis arska paistanu melkein jatkuvasti ja päivisin auringossa pärjää t-paidassa. Oon ollu nyt vähän päälle viikon Soulissa ja täällä Yonsein yliopiston kv-asuntolassa. Ekasta päivästä lähtien en oo oikein osannu muuta kun ihmetellä "melko" hektistä meininkiä täällä ja oon koittanu enimmäkseen vaan pysyä mukana täs alun häslingissä muiden vaihtareiden kaa.. :) Kurssit alkaakin vasta ens viikolla joten ei oo onneks ollu liikaa kiirettä kaiken säädön kaa.

Ekana päivänä (viime viikon maanantaina) löysin omakskin ihmetyksekseni aika helposti guesthouseen ja sieltä eksyin vielä illalla ihmettelemään Soulin ihmisvirtaa ja ihan sairaan hyvin järjestettyä metroa. Guesthousesta löyty kans mukavaa porukkaa joiden kaa käytiin testaamassa ekaa kertaa korealaista grilliruokaa (joka on muuten ihan järkyttävän hyvää jos tykkää lihasta.. sopii siis mulle :) Tiistaina sit tänne yliopistolle jossa tietty eka tyyppi kenet näin kun olin kirjautumassa tänne asuntolaan oli tuttu tyyppi Jyväskylän yliopistosta josta mulle ei ollu mitään hajua että sekin oli tulossa tänne.. maailma todellakin on pieni!! (tähän mennessä täältä onkin löytyny jo yhteensä ~10 suomalaista opiskelijaa..)

Muuten tää eka viikko on siis menny yliopiston ja eri opiskelijajärjestöjen järjestämissä orientaatioissa ja ekskursioilla niin kaupungille kun vähän sen ulkopuolellekin. Kaikki on ollu todella hyvin järjestettyä ja vaihtarit on otettu täällä kyllä sairaan hyvin vastaan! Mieleenpainuvimpia reissuja tähän mennessä on ollu reissu Etelä- ja Pohjois-Korean väliselle rajalle eli DMZ:lle missä oli monellakin tavalla aika jäätävä tunnelma mut sen vastikkeena joissain kohteissa siellä rajalla oli aika teemapuisto meininki (vierailtiin mm. P-Korean kaivamassa miehitystunnelissa kypärät päässä ja ihmeteltiin raja-alueen karttaa miniatyyrinä :p). Toinen mahtava reissu oli yhdet (kolmesta:) tervetuliaspippaloista missä käytiin eka syömässä ja sit jatkettiin iltaa jossain vaiheessa korealaiseen karaokeen (korealaisittain "norebang") missä löysin itteni laulamasta Rage Against the Machinea!!:) siellä oli ihan karnevaalimeininki kun ne pienet karaokekopit oli täynnä vaihtareita juhlimassa ja niissä oli kans rytmileluina pari tamburiinia.. voittaa melankolisen suomalaisen karaoken 100-0! Tän viikon alussa käytiin vielä ihmettelemässä muiden paikkojen ohessa muutamaa Soulin viidestä palatsista ja jokiristeilyllä Soulin läpi virtaavalla Han-joella. Tekemistä on siis riittäny enkä usko et tulee jatkossakaan tylsää.. :p

Pitää laittaa vielä jotain muista vaihtareista ja ihmisistä yleensäkin täällä. Porukka on ihan uskomattoman ystävällistä ja palvelualtista täällä, mm. ruokakaupassakin on pari myyjää vaan punnitsemassa asiakkaiden hedelmiä jne.. Kaikki vaihtarit vaikuttaa kans menevältä ja tosi mukavalta jengiltä, tutustuu edelleen melkein joka päivä uusiin ihmisiin ja ollaan oltu melkein joka ilta kaupungilla ainakin ruuan merkeissä isommalla porukalla. Mulla on kämppiksenä yks ruotsalainen David, ollaan tehty jo jotain kulttuurivaihtoo musan merkeissä ja vaikuttas siltä et tullaan hyvin toimeen kuten muidenkin vaihtareiden kaa :) Tuskin tänne kukaan on tullukaan tylsistymään.. mut kuten yliopiston orientaatiossakin esittäytyny Mentorsclubikin ohjeisti "friends with alcohol" toimii hyvin täällä ja korealaisilla juomatavoilla pitäskin saada aika hyvä määrä uusia kamuja täällä :p - pitää jatkossa omistaa kyllä joku posti pelkästään Sojulle, joka on siis paikallinen menojuoma kaikkiin tilanteisiin.

Mut pitänee lopetella tää eka posti hiljalleen et joku jaksaa vielä lukeekin tän loppuun asti. Laitan kans kuvia tänne kunhan saan tän blogeilun kunnolla aluilleen. Pitää varmaan uinahtaa hetkeks taas et jaksaa taas huomenna jatkaa silmät pyöreenä täällä.. näkemistä ja kokemista riittänee aika helposti tän kevään ajaks ainakin tän alun perusteella. :))

pieni suomalainen ISOSSA CITYSSä kuittaa tältä erää - It´s banging here!